tiistai 23. helmikuuta 2010

12 työpäivää jäljellä

Tänään alkoi tuntumaan töissä, että voisin lähteä lomalle samantien. Olen alkanut jo niin sanotusti ajamaan koneita alas ja teen enää vanhoja asioita loppuun - uusia en ota enää ollenkaan, vaan ohjaan ne seuraajalleni. Tiimini taitaa kuitenkin ajatella, että ottavat minusta kaiken irti ennen kuin lähden talvi- ja äitiyslomalle. No onneksi työpäiviä on enää 12 jäljellä, joten ne nyt varmaan jaksaa, vaikka kuinka väsyttäisi. Ajatus ei kyllä enää juokse samaan malliin ja tuskastun itse aika ajoin omaan hajamielisyyteeni.

Tänään oli työpäivän jälkeen ohjelmassa kauppareissu ja emme taaskaan pystyneet ohittamaan Brion hyllyä pysähtymättä. Okko saikin tänään ensimmäiset lelunsa - äiti ja isi ovat vähän hassuja kun nyt jo leluja ostavat, hih. Niin ja sai Okko yhdet pöksytkin samalla kun ostimme lahjan helmikuun alussa syntyneelle työkaverin poikavauvalle. Ajatuksena oli toistaiseksi vältellä vauvanvaatehyllyjä kun Okolle löytyy niitä pienikokoisimpia vaatteita jo riittävästi, mutta emme voineet vastustaa kiusausta.

2 kommenttia:

  1. Moi, kiva ja nätti blogi sinulla! (olenkohan jo aiemminkin kommentoinut?). Oma odotusaika vielä tuoreessa muistissa, pikkuisemme täyttää kohta 6vkoa.

    Nautihan loppumetreistä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti! Itse asiassa olen lukenut sinun blogisi kokonaan läpi ja pidin siitä hirmuisesti! Paljon onnea ihanasta kääröstä! Mekin odotamme omaamme malttamattomina.

    VastaaPoista

Olemme iloisia kommentistasi!