perjantai 30. huhtikuuta 2010

Päivän Okko


Isi kuvasi Okkoa tänään aamulla. Okkoa hymyilytti kun oli ottanut niin hyvät unet isin syntymäpäivän kunniaksi.

Perhehuoneilua ja maitokriisiä


Olimme onnekkaita kun saimme perhehuoneen heti synnytyksen jälkeen. Sairaalaan tullessa kätilö kertoi meille, että emme välttämättä saa sitä, sillä synnyttäjiä oli ruuhkaksi asti, mutta kohdunsuun tilanteen tarkastettuaan hän totesi, että kiilaamme luultavasti monen perheen ohi ja näinhän siinä kävi.

Lapsivuodeosastolle saapuessamme saimme heti pienen opastuksen hoitajalta, joka oli yövuorossa. Ensimmäisenä yönä hoitaja kävikin huoneessa parin tunnin välein ja piti meistä kaikista huolta. Hoitaja jopa vaihtoi Okolle vaipat yöllä, sillä yö ei ehkä varsinkaan synnytyksen jälkeen ollut sopivaa aikaa alkaa harjoittelemaan vauvanhoitoa. Ensimmäisestä yöstä jäi todella turvallinen tunne. Okko oli kenguruhoidossa äidin yöpaidan sisällä ja saimme kaikki nukuttuakin. Muina öinä hoitajat eivät käyneet kuin mittaamassa vauvan väriä - perustoimenpide vastasyntyneille ja saimme olla ihan rauhassa. Muutenkaan hoitajat eivät häirinneet turhan takia vaan luottivat tuoreiden vanhempien kykyyn hoitaa lastaan.


Lapsivuodeosaston päivärytmi oli mukavan joustava; ruoka-ajatkin olivat viitteellisiä ja jos ruokaa ei pystynyt heti hakemaan, se laitettiin syrjään odottamaan. Osastolla oli lisäksi keittiö, josta sai käydä hakemassa ruokaa ja juomaa milloin tahansa. Koska olimme perhehuoneessa, oli Okon isi isona apuna ja teki hoitajien puolesta asioita. En tiedä, miten yksin osastolla olevat äidit hoitavat esimerkiksi ruokien tai liinavaatteiden hakemisen tai suihkuun menemisen - kaipa heidän täytyy soittaa hoitaja paikalle, mikäli vauvan tilanne on sellainen, ettei häntä voi jättää sänkyynsä. Meidän Okko ei ainakaan oikein viihtynyt siinä muovisessa pesusaavisängyssä, vaan oli yöt ja päivätkin kainalossa. Okon isi oli korvaamaton apu ja lisäksi oli ihanaa, että saimme viettää tiiviisti aikaa yhdessä heti alusta alkaen.


Toinen yö sairaalassa oli hankala. Okko söi koko yön - siinä ei nukkunut äiti, eikä lapsi kun pikkuinen imi ja sitten piti vaihtaa aina rintaa kun imu lopahti, mutta kitinä jatkui. Okko rauhoittui rinnalle, mutta selvästikin jotain oli pielessä. Kyselimme jo yöllä hoitajilta, voiko se olla normaalia, että lapsi oli imenyt herkeämättä jo edellisestä päivästä saakka. Kuulema vauva tilaili siinä maitoa - tämän vastauksen saimme monta kertaa. Toisen yön jälkeen meistä vanhemmista alkoi kuitenkin tuntumaan, että pikkuinen on nälkäinen ja ei saa todellakaan tarpeeksi ravintoa. Onneksi aamuvuoroon sattui hoitaja, joka pisti asian kuntoon. Okko sai lisäaitoa hörppyyttämällä ja jo elämä alkoi sujumaan paremmin.

Olisimme olleet lähdössä kotiin jo tuon toisen yön jälkeen, vaikka lapsen pitikin olla mielellään jo kahden vuorokauden ikäinen kotiutuessa. Saimme kuitenkin luvan lähteä lääkärin tarkastuksen jälkeen. Ennen sitä oli Okon punnitus ja ikävä tosiasia paljastui: Okon paino oli pudonnut 8,5% syntymästä ja vaikka se oli vielä normaalin rajoissa, oli se vähän liikaa. Se oli kova paikka äidillekin; itkuhan siinä pääsi kun ajattein, miten olimme pitäneet pikkuista rakastamme nälässä. Olisimme saaneet lähteä kotiin, mutta suositus oli jäädä vielä yhdeksi yöksi ja olimme samaa mieltä. Lääkäri tutki Okon ja kehui häntä, joten sen puoleen ei olisi ollut ongelma lähteä, mutta halusimme painon nousuun.

Okon paino ei noussut ihan heti, mutta ilmeisesti tämä johtui siitäkin, että painonpudotuksen pysäyttämiseen meni hieman enemmän energiaa. Isi hörppyytti Okkoa lääkemitalla ja äiti imetti minkä kerkesi. Olimme ikionnellisia kun paino ei enää ainakaan pudonnut.

Tiistaina lähdimme sitten kotia kohti. Okko laitettiin uuteen sitteriinsä ja äiti kapusi auton takapenkille Okon kanssa. Kotiin oli ihana palata perheenä.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Suuri päivä, 24.04.2010


Elämäni mullistavin päivä alkoi klo 5.30 aamulla kun tunsin lirahduksen nukkuessani. Jotenkin tajusin ponkaista sängystä ylös ja hyvä niin, sillä kastelin parkettia ihan urakalla. Tuo hetki on jäänyt mieleen yhtenä niistä merkkihetkistä sinä päivänä - hassua sinänsä, sillä eihän se nyt ollut mikään runollinen hetki, vaan pikemminkin koominen kun seisoin jalat ristissä sängyn vierellä kun mieheni oli ihmeissään, mitä tapahtui. Mies lähti etsimään pyyhkeitä ja soittamaan sairaalaan - minä menin seisomaan kylpyhuoneeseen vähän hölmistyneenä. Hih, en tajunnut ensin edes laittaa suihkua päälle ja peseytyä. Lapsivettä tulikin sitten hyvin monta kertaa aamupäivän aikana ja laitoimme pesukoneen pyörimään, jottei kaikki lapsivesipyykki jäisi odottamaan sairaalasta paluuta. Lapsivedenmeno oli minulle hyvin merkittävä ja jopa tunteikas asia, sillä synnytyksen alkamista oli odoteltu jo jonkin aikaa ja sillä hetkellä valkeni, että vauva tulee syntymään pian.

Sairaalan ohjeet olivat tulla paikan päälle viimeistään 12h päästä. Supistuksia odotellessa halusin pitää pienet siivoustalkoot; aika menee touhutessa nopeammin ja halusin, että koti on mukavassa kunnossa palatessamme. Lisäksi halusin olla siistin näköinen suurena päivänä, joten sheivasin, meikkasin ja laitoin hiukseni. Supistuksia alkoi tulemaan vasta noin yhden aikaan iltapäivällä ja joskus kahden jälkeen niistä tuli jonkin verran kivuliaampia. Olin hieman pettynyt kotona kun kivut olivat melko mietoja; ajattelin, että synnytys ei edisty sellaisilla kivuilla. Sitten joskus puoli kolmen aikoihin piti hieman kipristellä jo polvillaan kipujen takia ja mies sanoi, että nyt mennään. Itse en olisi vielä halunnut, sillä ajattelin, että laittavat meidät vielä sieltä sairaalasta kotiin.

Olimme Jorvin sairaalan synnytysosaton vastaanotossa vähän ennen klo 15 ja pääsimme tutkimuksiin lähes samantien. Olin (molemmat olimme) hyvin yllättyneitä kun kätilö kertoi, että olen jo 8cm auki ja että voisimme siirtyä synnytyssaliin, kunhan hän käy sellaisen meille järjestämässä. Siinä vaiheessa oli jo aika jännä olo - tätä hetkeä oli odotettu! Muistuttelin muutamaan otteeseen maanantaille varatusta kokoarvioultrasta ja sen peruuttamisesta, johon kätilö tuumasi iloisesti, että kohtahan se vauvan koko selviää. Kätilö kysyi, haluaisinko päästä lämpimään suihkuun jumppapallon päälle ja vietinkin siellä sitten yli tunnin, vaikka välillä mietin niinkin tyhmää asiaa kuin kuinka paljon vettä tuhlaantuu suihkussa istuessa. Olimme tuon ajan kahdestaan synnytyssalin tiloissa ja oli oikeastaan aika rentouttavaa kun mitään ylimääräistä hälyä ei ollut ympärillä.

Väsyin suihkutteluun joskus viiden maissa ja halusin tulla pois. Laitoin vaaleanpunaisen sairaalapaidan takaisin päälle ja mieheni soitti kätilön paikalle. Kätilö pyysi minut pöydälle tutkittavaksi. Ennen nousemista tuli koko päivän ehkä pahin supistus ja jouduin siinä hieman keräämään happea polvillani lattialla. Totesin jo aiemmin päivällä, että supistukset tuntuvat tuplasti pahemmalta sängyssä maatessa, joten en halunnut olla yhtään ylimääräistä sängyllä. Tutkittavaksi noustuani kätilö totesi, että voidaan alkaa ponnistamaan. Tuossa vaiheessa kello oli 17.15. Hieman minua kylmäsi se asia, että en ollut saanut mitään kivunlievitystä ja alkaisin ponnistamaan. Itse synnytyksessä minua ajattelutti nimittäin vain repeämät ja miltä ne tuntuisivat ilman kivunlievitystä. Olin salaa toivonut, että pärjäisin ilman kivunlievitystä, mutta en sanonut sitä ääneen missään vaiheessa, sillä pelkäsin, että joku käyttäisi sitä vielä minua vastaan, eikä antaisi lievitystä jos sitä pyytäisin. Kätilö antoi ilokaasunaamarin käteeni ja vedinkin siitä muutaman henkosen, mutta en huomannut sillä olevan minkäänlaista vaikutusta ja lopetinkin sen käytön jossain vaiheessa. Lisäksi naamari oli lähinnä ärsyttävä kun sitä piti pitää kädessä kesken ponnistelujen ja sen käyttöön piti paneutua liikaa, joten olin tyytyväinen kun sain laskettua sen kädestäni.

Toinen kätilö saapui avuksi jossain vaiheessa ponnistelua. Ponnistusvaiheen alku oli hankalantuntuinen, sillä tunne oli melko epämiellyttävä ja ponnistaminen tuntui aluksi hyvin työläältä. Lisäksi kätilöt kannustivat minut kamalaan asentoon, jossa en tykännyt olla yhtään. Jalat olivat koukussa ja nojasivat kätilöiden lanteisiin ja minun olisi pitänyt ottaa vielä kiinni omien reisieni alta. Taisin kyllä puristella patjaa enemmän. Jossain vaiheessa ponnistaminen muuttui kun vauva eteni ja tunne muuttui pakottavammaksi. Siinä vaiheessa ponnistaminen helpottui, mutta myös sattui enemmän. Yht'äkkiä polttelu ja paineentunne hieman helpottui ja kätilöt käskivät hiljentää ponnistamista. He vetivät Okon varovasti pihalle ja olin aivan ällistynyt kun Okko yht'äkkiä oli siinä synnytyspöydällä ja huusi lähes yhtä kovaa kuin äiti ponnistaessaan. Okko syntyi klo 17.48. Hetki oli ihmeellinen ja tosiaankin yllättävä - vauvan pään synnyttyä asia sujui yllättävän helposti.



Ihana Okko laitettiin heti äidin rinnalle lepäämään ja siinä me sitten tutustuimme toisiimme. Muistan vieläkin, miltä Okko tuntui siinä rinnalla maatessa. Kätilöt hoitelivat jälkityöt ja isi otti kuvia. Jossain välissä Okko otettiin pesua ja punnitusta varten pois rinnalta ja minut passitettiin suihkuun. Suihkun jälkeen sain Okon takaisin rinnalle ja Okko sai ensimmäiset tippansa äidinmaitoa. Isi otti asiasta videotakin, mitä oli ihana katsella myöhemmin kotona.


Olimme synnytyssalissa vielä melko pitkään jälkeenpäin, sillä saimme sinne ruokaakin. Vaikka sairaalassa oli ruuhkaa, kukaan ei tullut häätämään meitä huoneesta, vaan saimme olla ihan kolmistaan ja nauttia tilanteesta. Joskus kahdeksan jälkeen tuumailimme, että olisimme valmiita siirtymään osastolle. Kätilö tuli hakemaan meidät ja rullasi minut Okko sylissäni pyörätuolissa kun isi kantoi tavaroita.

Koko synnytys oli ihanan rauhallinen tapahtuma, jota ei liika ihmismäärä häirinnyt - vietimmehän paljon aikaa ihan kahdestaan kun tilanne sen salli. Synnytystä hoitanut kätilö oli mukava noin kuusikymppinen nainen, joka kannusti sopivasti, mutta otti työnsä kuitenkin hyvin jämäkästi. Tuumailinkin jälkeenpäin, että hän oli sellainen vanhan liiton kätilö.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Hei rakas, vihdoin tapaamme!


Meistä tuli perhe lauantaina 24.04.2010 klo 17.48 kun pikkuinen rakkaamme Okko syntyi Jorvin sairaalassa. Painoa pikkuisella oli syntymähetkellä 3595g ja pituutta 51cm. Äiti ja isi ovat onnesta soikeina.

Koko synnytysprosessi meni hyvin ja nopeasti. Laitan lisäjuttua blogiin lähipäivinä, kunhan olemme tässä hieman keränneet rutiineita kotona. Pienestä ihmisestä huolehtiminen on kahdelle aikuiselle kokopäivätyö, mutta onneksi saamme koko perhe olla kotona neljä viikkoa kun isikin lomailee.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Nyt nyt nyt!!

Noin puoli kuusi tänä aamuna tuntui lirahdus ja älysin nousta sängystä tajuamatta kuitenkaan, mistä on kyse. Lapsivesi meni! Ja sitä tuli paljon makkarin lattialle! Nyt se on menoa! Vielä ei satu mihinkään, joten olo on todella absurdi. Huh, jännää ja ihanaa! Viimeistään 12h päästä pitää mennä sairaalaan.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Nyt puuhastellaan

Sillä minulla sattuu vatsaan ja nousin aikaisin sen takia. Lyhyttä aaltomaista kipua, jota poden mielummin liikkeellä kuin sängyn pohjalla. Mutta tämähän saattaa olla vain esimakua. Ajattelin kuitenkin vaikka imuroida - jos tulee lähtö laitokselle, ei jää nurkat pölyisiksi.

Äitini kertoi pari päivää sitten puhelimessa minun syntymäpäivästäni. Äidillä oli ollut kipuja koko yön ja aamulla hän käveli vielä neuvolaan. Neuvolassa todettiin, että avautumisvaihe oli jo menossa ja että kun hän pääsee kotiin, pitäisi taksi tilata 55km päässä sijaitsevaa sairaalaa varten. Neuvolasta lähdettyään äiti kuitenkin muisti keskeneräisen jättisatsin kurkkusalaattia, jota oli tekemässä ja kipaisi kauppaan ostamaan etikkaa. Kurkkusalaatin tehtyään hän halusi vielä silittää kaiken odottavan pyykin, koska arveli, ettei sitten sairaalasta palattuaan jaksaisi. Tämän jälkeen hän soitti taksin ja matkusti sairaalaan, jossa oli perillä 2,5h ennen kuin synnyin. Sellaista vuonna '79. Isäni oli veljeni kanssa jossain ja äiti puuhasi tätä kaikkea yksin. Huh.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Viikon 40 neuvola


Minun piti ihan ottaa itsestäni kuva neuvolan vessassa kun mittaukset kertovat edelleen, että Okkoliinista on tulossa vähän isompi vauva ja piti itsekin todeta asia. Onhan tuo vatsa tietysti aika muhkea, mutta eipä tuo äitiä haittaa. Äiti ja isi ovat olleet syntyessään ihan hitusen päälle kolmikiloisia, mutta Okkoliinista taitaa tulla ennemminkin nelikiloinen. Sain lähetteen kokoarviointiin synnytyssairaalaan. Saa nähdä, milloin sinne kutsuvat ja ehdimmekö sinne ennen synnytystä. Olen jo ihan täpinöissäni pikkuisen syntymisen kanssa ja odottelen malttamattomana, että pääsisimme jo tapaamaan toisemme!

Okko ihanainen mylläsi taas eilen illalla niin kovasti, että oli kääntänyt kylkeä. Hih, hassua. Hän on kyllä laskeutunut jo ihan alas, mutta näköjään se myllääminen onnistuu edelleen.

PS: Sää muuttui aivan kamalaksi; täällä sataa räntää! Yäk!

Mielen ruudunsäästäjä

Sellaisina hetkinä, kun päässä ei liiku oikein mitään, minulla usein pyörii "luisteluvideo" päässä. Heh. Kuulostaa hassulta, mutta näen mielessäni itseni liitämässä jäällä. Näen myös paljon unia luistelusta.

Minulla on ollut koko talven ikävä luistelua. Jätin luistelun heti kauden alussa syksyllä kun aloin pelkäämään kaatumista, sillä minua varoiteltiin, että kaikista kaatumisista täytyy mennä tarkastuskäynnille synnytyssairaalaan. Ja niinhän se tietysti onkin. Ajattelin, että parempi odottaa ja mennä takaisin taas elokuussa, sillä luistelu on sellainen laji, jossa ei etene jos hysteerisesti pelkää kaatumista.

Ehdin luistelemaan taitoluistelun aikuisryhmässä vasta vähän aikaa ennen raskautta, mutta laji on tuntunut heti omalta. Olen lapsesta saakka halunnut harrastaa taitoluistelua ja olin ikionnellinen kun sellainen mahdollisuus avautui. Enhän minä oikein mitään osaa, mutta ehdin vähän jo edistyäkin. Ryhmä on siitä hauska, että siellä on entisiä taitoluistelijoita ja meitä, jotka ovat aina halunneet lajin pariin.

Kauden jännittävin hetki on aina loppunäytös. Viime keväänä esiinnyimme muodostelmaluistelussa, mutta tänä keväänä ohjelmassa on kuulema yksinluistelua, mutta siten, että kaikki ovat jäällä samanaikaisesti. Olisi kyllä jäänyt minulta tekemättä. Muodostelmaluistelu on siitä armollisempaa, että yksittäisten luistelijoiden huonous ei pistä samalla tavalla silmään. Täytyy kuitenkin mennä katsomaan esitystä - ellei olla tositoimissa, sillä esitys on samana päivänä kuin laskettuaika.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Neljä päivää laskettuun aikaan


Se on jo lähellä! Mitään suurempia merkkejä tosin ei ole vielä ollut näkyvillä ja luulenpa, että menen huomenna ihan normaalisti neuvolaan.

Olen jotenkin niin väsynyt taas, että leijun ihan muissa maailmoissa suuren osan päivästä ja mielessä pyörii ajatus, että pitäisi siivota, pitäisi pyykätä. Jännä kun välillä oli jo sellainen olo, että nukuin unikiintiön täyteen, mutta nyt ihan loppumetreillä olen taas alkanut väsymään.

Nyt kun ollaan näin lähellä suurta päivää, on näitä uusia vitsauksia alkanut tulemaan esille. Ensinnäkin minusta on tullut entistäkin pahempi pissaliisa (heh, kuten sanottua, eritteistä tulee vain puhuttua raskauden yhteydessä). Miten on mahdollista, että vessassa voi käydä niin monta kertaa päivässä - ja yössä?! Ihan uskomatonta! Toinen juttu on asentokivut nukkuessa. Alaselkä ja lonkka kipeytyvät helposti ja nukkuminen tekee usein kipeää, mutta väsyttääkin kyllä, joten ei voi nousta kukkumaan liian aikaisin.

Mieheni kertoi, miten oli jutellut miespuolisen kollegansa kanssa minun raskausajan ongelmista. Mieheni oli todennut, että minulla kipeytyy selkä välillä, johon toinen oli todennut, että kyllähän se varmasti kun on se 3-4 kiloa siihen eteen tullut. Hehe, päivän paras! Miltä lähes 12 kuulostaa?!

Mutta mutta, nautin edelleen raskaanaolemisesta, tämä vain käy jo vähän raskaaksi. Oikeastaan aika ikävä valittaa täällä noinkin pienistä asioista ja varsinkin kun ajattelin tämän blogin olevan sellainen hyväntuulinen. No olenhan minä hyvällä tuulella ja taidankin siirtyä tuonne siivouspuuhien pariin - tiedä vaikka päästäisiin tositoimiin pian ja sitten olisi ikävää jos tänne jäisi jotain sotkua odottamaan meidän kotiinpaluuta.

PS: Ihana mieheni toi minulle eilen kukkia. Söpöä! Huomasin, että kolmas kukka on hävinnyt tuonne taakse kun otin kuvan. Heh. Laiskiainen kun en ottanut uutta kuvaa.

Edit klo 12:21: Soitin äsken neuvolaan ja sain taas puhtaat paperit hepatoositestistä! Ihanaa!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Sohva kaunoinen saapui


Ihanaa, nyt se on taas kotona - meidän sohva siis. Mutta voi nolotus, minkä metelin saattelemana. Toisin kuin luultiin, mieheni ei onneksi joutunut kantamaan sohvaa tänne kolmanteen kerrokseen (hissikin on, mutta liian pieni), vaan kuljetusliikkeellä oli kaksi miestä sitä kantamaan. Miehet eivät kuitenkaan olleet enää ihan parhaimmassa terässä ja siinä, missä aiemmat sohvaa kantaneet ovat todenneet sen olevan kevyt, käyttivät ukko-parat ensimmäiset 10 minuuttia voivotteluun alakerrassa. Koko käytävä kaikui. Sen jälkeen he alkoivat vetämään sohvaa pitkin portaita. Huh, onneksi se oli pakattu hyvin, mutta he rymistelivät naapureiden ovia siinä mennessään (klo 6.30 aamulla, auts!). Kaiken lisäksi ukkelit jättivät kuorma-autonsa tuohon ajotielle, joka on ainoa väylä ulos meidän taloyhtiöstä ja sen lisäksi liudasta muita taloja, joten toivottavasti töihinmenijät pääsivät edes ohi (supernoloa).

No mutta, nyt se ihanuus on taas kotona ja näyttää ihan uudelta. Olivat vaihtaneet istuinosan sisustat ja selvästikin tehneet putsauksen kankaalle, kun se näyttää niin hyvältä. Tuumattiinkin, että se pitäisi laittaa aina vuosihuoltoon. Heh.

PS: Olen taas paastolla, sillä menen tunnin päästä varmuuden vuoksi labrakokeisiin. Kutina palasi ihan pienimuotoisena ja terkan kanssa mietimme, että ehkä on parempi käydä taas hepatoositestissä, ihan varmuuden vuoksi.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Miks ton maha on tuollainen


Istuin joskus viime viikolla tuossa meidän taloyhtiön yhteisellä pihalla kun alakerran pikkupoika meni äitinsä kanssa ohi. Poika kysyi kirkkaalla äänellä äidiltään, miksi minun vatsa on "tuollainen". Äitiä ilmeisesti nolotti, sillä hän tyytyi vain vastaamaan ettei tiedä. No muut naapurit ovat kyllä valistuneita tästä pallovatsaisuudestani ja ovat valistaneet myös lapsiaan asiasta - tosin heidän kanssaan olemme myös tekemisissä. Ehkä pikkupojan äiti ajatteli, että oikeasta vastauksesta seuraisi liuta tukalia kysymyksiä tyyliin "kuinka vauva pääsi tädin vatsaan". Heh.

Sohvatonta elämää


Tuossa me ollaan kökötetty viime tiistaista saakka, mikäli telkkaria ollaan haluttu katsoa. Tai onhan meillä ollut vaihtoehtona ruokapöydän tuolit, mutta TV:n ääressä ei tee mieli istua kuin kirkonpenkissä. Onpahan TV:n katsominen ollut ainakin vähäisempää - itse kun en oikein edes löydä hyvää asentoa tuossa patjalla. Syy sohvattomuuteen on ollut sohvastamme löytynyt vika, jonka tehdas (onneksi) halusi korjata.

Mutta eipä hätää, soittivat juuri sohvatehtaalta ja kertoivat, että korjaus on jo valmis! Olivat ottaneet todesta minun varoituksen, että saatetaan olla synnyttämässä kun tuovat sohvaa, joten tekivät tarkistussoiton. Mainiota! Sohva tulee huomenna aamulla klo 6.30 ja mies joutuu auttamaan kuskia kantamisessa. Ikävä miehelle, mutta olemme molemmat super-tyytyväisiä, että saamme sohvan jo takaisin!

PS: Saatetaanhan me tietysti olla huomennakin synnyttämässä kun sohva tulee, mutta jotenkin se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. Mitään merkkejä ei ole ollut ilmassa.

Vihertävää herkkua


Varhaiskaali on täällä taas! Parasta se on nautittuna sellaisenaan, ananaksella höystettynä. Varsinainen ruokavinkki: pilko ainekset, sekoita ja nauti. Heh.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Hidas sunnuntai


Viikot täyttyvät ja tahti sen kun hidastuu. Nyt viikkoja on täynnä jo 39 ja sen kyllä huomaa. Olemme käyneet tänään ulkoilemassa kaksikin kertaa, mutta kummatkaan kerrat eivät ole olleet mitään kovin pitkiä lenkkejä, sillä en enää vain pysty sellaisiin - vaikka onhan ulkoilmakin jo itsessään tärkeää. Tahtia on saattanut hidastaa sekin fakta, että heräsin jo viideltä kun alaselkää ja lonkkia pakotti sen verran, etten enää pystynyt nukkumaan. Heh, vanhuus ei tule yksin.

Ulkoillessa törmättiin tuollaisiin erikoisen näköisiin kasveihin. Katsoin ensin, että joltakin on tippunut huovutettu kukka hatusta, mutta sitten noita kasveja alkoi esiintymään enemmänkin. Aika jänniä - luonnossa ne näyttivät jotenkin pörröpintaisilta.

Huh kun väsyttää.

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Kylpyilta


Okon kaniystävät tulivat tänään koekylpemään Okon ammeen. Kaksi kania mahtui ammeeseen oikein hyvin ja pojat innostuivatkin roiskimaan vettä ihan urakalla. Kylvyn jälkeen tarjoiltiin iltateetä.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Okon oma soppi


Okon oma nurkkaus on valmiina odottamassa. Voi kun pieni tuhisija tulisi pian sänkyynsä nukkumaan!

PS: Tuo taulun kuva on Okon isin ottama.

Mistä tiedät, että olet viimeisilläsi raskaana

Pääsi ei enää toimi kunnolla. Järkeviä ajatuksia saattaa tulla, mutta ne myös menevät pois nopeasti.

Jalkateräsikin ovat nyt muuttuneet järkyttävän paksuiksi, eikä sormusta ole voinut käyttää enää muutamaan viikkoon. Joo, et todellakaan ole niitä ihmisiä, joita turvotusongelmat eivät koske. Onneksi kasvot ovat sentään säästyneet, ainakin toistaiseksi.

Olet alkanut vaappumaan kävellessäsi - asia, jota et uskonut tulevasi tekemään missään vaiheessa.

Yöllä kyllä nukuttaa, mutta kaikki asennot tuntuvat jotenkin hankalilta ja toivot neljän aikaan taas vessassa käydessäsi, että olisi jo aamu ja voisit nousta.

Ruokahalusi on vaihteleva; joinakin päivinä saatat kokonaan unohtaa syödä ja joinakin ruoka maistuu hyvin. Vai johtuisiko se välillä tapahtuva ruoan maistuminen siitä, että olet huomaamattasi paastonnut ja kerännyt nälkää.

Kodin ulkopuolella liikkuessasi sinulla on alkanut hiipimään mieleen ajatus, että lapsivedet tai limatulppa saattavat lähteä liikkeelle kun olet kaukana kotoa. Se on hieman epämukava ajatus.

Juttelet tuttavien kanssa luontevasti limatulpista ja lapsivesistä, ihan kuin kaikki eritteet olisivat sopiva puheenaihe. Vaikka toisaalta, ne synnyttäneet tuttavat ovat ottaneet asian itse esille, joten kai se sitten on ihan ok.

Kaikki lähipäivien ja -viikkojen suunnittelu perustuu siihen, että saatattekin olla synnyttämässä ja mistään aikatauluista ei ole mitään takeita. Se ei haittaa, sillä juuri sitä synnytystä tässä toivotaan.

Yöllä kivut yllättävät ja hetkellinen paniikki saattaa silti iskeä: nytkö se on menoa?! Aamu koittaa kuitenkin kotona ilman kipuja ja olet pettynyt kun se ei alkanutkaan vielä.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Mmmm mansikoita


Mansikat tuoksuivat nenääni tänään kauppareissulla, enkä voinut ohittaa niitä poimimatta yhtä rasiaa mukaani. Nämä ovat Portugalista, eikä niillä tietenkään ole mitään tekemistä niiden ihanuuksien kanssa, joita voi itse käydä poimimassa pellolta heinäkuussa. Silti oli saatava, vaikka teknisesti ottaen en kai saisi edes niitä syödä - ainakaan raskausajan ruokailuohjeiden mukaan.

PS: Olin saunan jälkeen suihkussa kun mies tuli ja yllätti minut jääkaappikylmällä mansikalla. Söpöä.

Hyvin sä vedät


Sain kuin sainkin uudet vetimet, joista kirjoitin blogin alkuaikoina. Silloinhan tuollaisia kulmikkaita ei löytynyt sopivalla hinnalla, mutta viime lauantaina ne sitten löytyivät sattumalta kun kävimme Keittiö.netissä tilaamassa parit hyllylevyt (koko talouden säilytystilaongelmathan tulivat ratkaistuiksi lisäämällä kaappeihin hyllyjä, heh).

Vetimet ovat samoilla rei'illä kuin entisetkin, joten ne saatiin helposti kiinnitettyä - emme toki olisikaan ottaneet muussa koossa, sillä ylimääräiset reiät kaapinovissa olisivat olleet rumia. Vaihdoimme vetimet samantien koko kotiin, sillä nuo kustansivat vain 3,50€/kpl. Tuo kulmikas malli on niin paljon kivempi kuin vanha kaareva, eikä noiden väliin jää sormetkaan, kuten vanhojen kanssa välillä kävi.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Ulkoilua ja siivouspaniikkia


Tänään on ollut aivan mahtava sää, mutta ennen kuin siitä pääsi nauttimaan, oli urakoinnin vuoro. Neuvolan terkka nimittäin tuli käymään tänään osana perhevalmennusta ja tokihan sitä ennen täytyi kunnon siivouspaniikki saada päälle. Olin ihan hikinen ja alaselkä kipeänä kun kello oli 14 ja terkka oli ovella. Hassuinta koko jutussa oli se, että hän ei kurkannutkaan muihin tiloihin, vaan istuimme keittiönpöydän äärellä. No mutta, onpahan puhdasta taas - pitää vain muistaa ottaa sängyn alta ne paniikissa sinne tungetut tavarat. Heh.

PS: Kisaväsymys näkyy nyt blogissakin. Täytyy hieman petrata, ettei tule liikaa näitä "tänään oli hidas päivä" -tyyppisiä postauksia.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kahvittelua ja pientä kisaväsymystä

Tänään piipahdin keskustassa kahvilla. Kiitos Riikalle ja perheelle mukavasta kahviseurasta - olipas hauska tavata! Reissulla hoidin sosiaalisen puolen lisäksi vielä yhden lahjaoston - nyt on sitten hankittu miehen ja kummipojan synttärilahjat, sekä äidin ja anopin äitienpäivälahjat, joten ei tarvitse enää miettiä niitäkään.

Pieni kisaväsymys on alkanut vaivaamaan tässä viime aikoina; en jaksa olla enää niin pedantti itseeni liittyvissä asioissa. Esimerkiksi ihonhoito on taas ollut enemmän sitä, että rasvaan vain nuo venyvät paikat, vaikka koko keho tarvitsee öljypesua ja rasvausta. Lisäksi en ole jaksanut pitää ruokailuista samanlaista huolta kuin aiemmin, jolloin laskin, että päivässä tulee kuusi annosta kasviksia ja että maitotuotteita ja kuitua tulee tarpeeksi. En ole edes syönyt tarpeeksi joka päivä, jos on ollut jotain puuhaa, mikä vie huomion ruoalta. Nälkä vain ei tule samalla tavalla kun ei kulutakaan niin paljon kuin ennen. Voi itku, pitää petrata taas.

PS: Huomasin juuri äsken, että olin saanut ensimmäiset raskausarpeni vatsan alle. Ihan pieniä, mutta niitä ne ovat. Okkoliini on tainnut laskeutua nyt alemmas, sillä vatsa näyttäisi olevan alempana ja siihen ne jäljetkin viittaisivat.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Iso äiti


Iso se on,  näin viikon 39 alussa. Enpäs muuten olekaan mitannut vatsan ympärystä koko raskausaikana - riittäisiköhän koko touhuun edes sellainen perus ompelumitta.

Touhupäivä


Tänään on tullut touhuttua vähän joka suunnassa ja nyt olo on tyytyväinen kun niin monta asiaa tuli hoidettua. Hoidetuksi tulivat auton huoltoasiat, kampaaja, miehen synttärilahja ja uuden kirjakaapin vastaanotto ja täyttö. Eihän tuo nyt niin paljon ole, mutta viime aikoina sitä on tullut totuttua vähän pienimuotoisempaan touhuamiseen.

Nyt se hienous - kaappi siis - seisoo tuossa työhuoneen nurkassa. Kaikki entisessä hyllyssä olleet kirjat saatiin sisälle, mutta pari noloa keittokirjaa pistetään suosiolla pois.

PS: Kaapin ovia säädettiin kuvan ottamisen jälkeen ja nyt ne ovat samalla tasolla.

Hifi-Okko part deux


Okon itkuhälyttimen kanssa tuli sitten enemmänkin säätöä. Emme saaneet sitä lopulta Amazonin kautta ja tilauksen peruuttaminenkin tuntui olevan melkoinen operaatio. Ilmeisesti se koko kolmannen osapuolen liike lamaantui kuolemantapauksen vuoksi, sillä he eivät todellakaan voineet lähetellä mitään. Ymmärrän kyllä tragedian, mutta taisi olla aika pieni liike kun kaikki toiminta lakkasi ja siinä meni varmaan koko liikekin pian nurin.

Soitin kyseiseen brittiliikkeeseen pääsiäisen aikoihin ja joku mies vastasi autolla ajaessaan. Hän antoi minulle toisen puhelinnumeron, josta voisin tiedustella tilauksen peruuttamista - sitä kun ei voinut tehdä itsekään, eikä liike näyttänyt peruuttavan sitä automaattisesti, vaikka eivät meinanneet lähettää koko tilausta. Numeron luetteleminen oli melko koominen tapaus; minulla ei ole ongelmia englannin kanssa, sillä se on työkielikin, mutta näköjään ihan kaikki aksentit eivät uppoa samalla tavalla. Numerosarjan viimeinen numero oli kolmonen ja tyyppi äänsi sen niin jännästi, että minun piti kysyä muutaman kerran uudelleen. Kolmonen kuulosti lähes kahdeksikolta. Heh. No jokatapauksessa toisesta numerosta vastannut lupasi peruuttaa tilauksen ja sen hän tekikin, mutta rahavaraus jäi edelleen näkyviin mieheni pankkikortin tietoihin. Voihan Visa!

Uuden hälyttimen hankkiminen oli sitten asia erikseen. Saksalaisissa nettikaupoissa sitä sai halvemmalla, mutta kumma juttu kun niissä kaikissa tuntui olevan jotain ongelmaa toimistusten kanssa. Ei yleensä ole ollut, sillä olemme tilailleet paljonkin tavaraa ulkomailta, myös Saksasta. Lopulta asia meni siihen, että käännyimme aina luotettavan Verkkokaupan puoleen. Sieltä yleensä löytyy laite kuin laite kilpailukykyisellä hinnalla. Hälytinkin upgreidaantui siinä samalla. Että sellaista säätöä.

Okon isin valitsema uusi hälytin on Philipsin Avent Dect SCD 530/00 Laite mittaa mm. lämpötilaa, kosteutta ja ties mitä. Niin ja soittaa tuutulaulua. Heh.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Uh

Jopas on huono olo - olisiko tämä merkki jostain? Tai sitten minulla vain on huono olo. Ja sattuu alavatsan ja lantion alueelle. Olen saanut kuulla monta synnytyskertomusta viime aikoina ja ne ovat poikenneet niin paljon toisistaan, että tiedän koko kokemuksen olevan loppujen lopuksi hyvin yksilöllistä - ei voi odottaa jotain tiettyjä merkkejä.

Tänään on muuten 38 viikkoa täynnä.

Entinen kaunotar



Minulla oli kaikkien aikojen kaunein hääkimppu, joka oli kokonaan valkoinen ja tehty ruususta ja orkideasta. Kimpusta roikkui hiutaleita, jotka olivat ruusun terälehtiä.

Mielipiteeni kimpusta on tietysti subjektiivinen ja kimpun kauneudesta puhuttaessa painotus on todellakin sanalla "oli". Nyttemmin kimppu on melkoisen ruma ja roskaava. Mietin kovasti, raaskisinko heittää sen pois. Jos säästäisi siitä vaikka muutaman kukan. Ei sille ole edes mitään hyvää paikkaa meillä, sillä se on ollut piilossa työhuoneessa.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Aina hymyilyttää kun tämän näkee


Okon uikkari roikkuu vaatekaapin ovessa piristämässä päivää. Sen nähtyään ei voi kuin hymyillä - niin hassulta se näyttää pienine mittasuhteineen. Okko sai uikkarin äidin työkaverin pojilta. Söpö!

Kisu tuli taloon



Mjau, sanoi kisu kun luukusta tupsahti. Pahanhajuinen ja kiroileva postisetä runnoi kisun postiluukusta, mutta onneksi kisu ei ollut moksiskaan. Iloisena se hyppäsi Okon sänkyyn odottamaan unikaveriaan.

PS: Aikas kivoja eläimiä tuolla PaaPiillä. Meidän Okon uusi kisukaverikin matkasi tänne PaaPiin kotoa.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Minäpä veikkaan, että...

Synnytys alkaa varmaankin sunnuntaina, koska ensi viikko on täyttynyt ohjelmasta maanantaista torstaihin ja kaiken ohjelman päälle tulee vielä kaksi kuljetusliikkeen käyntiä, eikä minulla tietenkään ole kummallekaan puhelinnumeroa. Hih, tässä tapauksessa Murphyn laki saisi toteutua kaikin mokomin!

Mobile Okolle

Nyt taisin löytää sopivan mobilen Okolle. Papershopissa on hauskoja mobileja, joista noiden pallojen lisäksi viehättää siiliaiheinen. Myös tuo juliste voisi olla hauska Okon huoneesen, mutta toisaalta mietin kyllä jotain eläinaiheista julistetta vahvemmilla värisävyillä.
 
Lisäksi siellä on noita ferm livingiltä tuttuja hahmoja postikorteissa. Noistahan voisi tehdä tauluja. Aika ihania.

Töyhtiksen uusi tuleminen

Töyhtis saa uutta muotoa maanantaina, sillä kärsivällisyys ei kestänyt alkaa kasvattamaan tukkaa ainakaan vielä. Sitä vaan on liian paljon, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi - juuri se lyhyen tukan ongelma kun tukka alkaa kasvamaan. En myöskään juuri tässä elämänvaiheessa alkanut etsimään jotain  uutuusmallia, mikä houkuttelisi kyllä kovasti, vaan menen tuttuun paikkaan ja pyydän saman kuin ennenkin. Jos myöhemmin miettisi sellaista total makeoveria. Olisi kyllä todella hauskaa antaa joskus kampaajalle vapaat kädet. Jos vaan uskaltaisi.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Hitusen huonompi itämisprosentti


Meidän koristeruoho ei ihan täyttänyt lupaustaan. Laitoin ruukkuun siemeniä vähintäänkin riittävästi, mutta sekään ei riittänyt antamaan tuuheaa lopputulosta. Täytynee ostaa vehnänorasta - tuo kissanruoho ei ollut muutenkaan niin sievää.

Kortteja


Tein tänään pari korttia leikkaa-liimaa -periaatteella. Ajattelin tehtailla muutaman tuolla idealla kun tässä keväällä on äitienpäivä ja syntymäpäiviä, joita varten kortteja tarvitaan. Tuohon vasemmanpuoleiseen liimasin vielä kuvan ottamisen jälkeen Onnea-tarran alareunaan.

Sohva-asiaa

No niinhän siinä kävi, että sohva menee korjaukseen. Vastasivat, että istuin on pettänyt ja asia täytyy tutkia ja korjata. Hakevat sen ensi tiistaina ja palauttavat siitä viikon tai kahden päästä. Pyysin laittamaan mukaan nootin, että saatetaan olla synnyttämässä juuri silloin palautuksen aikaan, joten palautus saattaa venyä.

Minua ei edes suututa, että sohva menee pois meiltä pitemmäksi aikaa, vaikka onhan siitä oikeasti haittaakin. Se on meidän ainoa sohva ja sitten joudutaan katsomaan telkkaria ruokapöydän tuoleilla istuen. Ainoa syy, miksi ei harmita on sohvafirman suoraselkäisyys; he myönsivät ongelman samantien ja kertoivat heti, mitä asialle tehdään. Kuljetusliike soitti vajaan tunnin päästä meilistä ja sopi hakuajankohdan.

PS: Minulla on näköjään ollut asiaa jo 100:n postauksen verran. Melkoinen päivitystahti - en itsekään ajatellut kirjoittavani näin ahkeraan. Ehkä vähän vähempikin riittäisi, mutta olen tykännyt kirjoitella ja minulla on ollut nyt paljon aikaa näin äitiysloman alussa.

Odotusta

Minulla on odottava olo (olipa yllätys). Jotain voisi tapahtua pian, mutta voihan se olla, että ei. Näin ensimmäisen kohdalla kun noista tuntemuksista ei oikein tiedä. Eikä tuntemukset ole olleet mitään kovia kipuja, vaan sellaista tasaista kuukautiskipumaista tunnetta. Pitää vähän kysellä asiasta tänään neuvolassa.

Eilen kuitenkin kävi niin, että minun piti poistua kesken yhtiökokouksen noiden kipujen takia. No eihän siinä mitään kun mies jäi sinne, mutta minä olen hallituksessa, joten olisi ollut ihan tyylikästä jäädä. Mutta oli liian tukalaa istua - heti tosin helpotti kun pääsin kotiin makaamaan.

Kokouksen alussa pari vanhempaa rouvaa, joista toinen jo eläkeiässä, totesi minun olevan paksuna. Anteeksi vain, mutta minun mielestäni ei ole kovin tyylikästä käyttää tuollaista ilmaisua ja se oli aika yllättävääkin kun kyseiset rouvat ovat aina hyvin korrekteja. Heh, taitaa Kikillä palaa käämi tavallista helpommin, mutta olisivat valinneet sanansa paremmin. No en sitä sentään heille sanonut, totesin vain lasketun ajan olevan tässä kuussa kun sitä kyselivät.

PS: Tänään on meidän 8kk hääpäivä!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Uutuuksia


Bongasin Sukin ja Minnan blogeista maininnan Ikean uutuuksista ja menin itsekin katsomaan, mitä kaikkia sieltä löytyy. Voi että sentään - siellähän olisi ollut vaikka mitä ja juuri eilen kävimme. No, toisen kerran sitten. Parvekekasvien aika ei ole muutenkaan vielä, mutta noita kierrätysastioita olisi kyllä voinut ostaa.


Jo etenee

Ihanaa: roikkuneet hommat ovat nyt lähteneet etenemään ja aion paukuttaa kaikki valmiiksi lähipäivinä - mieheni suosiollisella avustuksella tietenkin kun tuo vatsakin vähän hidastaa menoa.

Eilen kävimme Ikealla hakemassa kaksi varastohyllyä ja uuden peilin. Hyllyt ovat jo paikoillaan varastossa kun mieheni ne ketteränä asensi - minä puolestaan järjestelin tavaroita hyllyihin. Uusi peili pääsee tänään myös seinälle. Lisäksi Ikean reissulla tuli vietyä kaksi isoa säkkiä tavaraa Fidalle.


Äsken tehtailin kaksi mieltä painanutta valitusta kahdelle eri suomalaiselle laatuvalmistajalle. Valitukset koskivat sohvaa ja pikkutuolia. Sohva on vasta vuoden ikäinen ja siinä tuli esille klommo istuintyynyssä jo joskus alkuvuodesta. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista laatutuotteessa. Pikkutuolista taasen meni tassu rikki jo aikoja sitten ja siihen pitäisi saada uusi - sitä kun ei voi korjata mitenkään omalla patentillakaan. Eipä sillä, inhoan sellaisia omia väkerröksiä muutenkin ja parempi vain saada valmistajalta aito varaosa.

Ja kuten sanonta kuuluu: laiska töitään luettelee. Heh. Mutta voi mikä ihana tunne kun voi luetella asioita tehdyiksi. Seuraavaksi ryhdyn miettimään myynti-ilmoituksia - varastossa on vaikka mitä tavaraa, josta pitäisi päästä eroon.

Edit klo 10.43: Wow, melkoista palvelualttiutta tuolivalmistajalla. Ottivat yhteyttä vajaan puolen tunnin kuluttua meilistäni ja pyysivät osoitetta, jonne voivat lähettää varaosia. Toivottavasti sohvavalmistaja on yhtä aktiivinen.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Ihana iho ja raskauspäivitys

Olen saanut jo parin viikon ajan nauttia taas ihanasta ihosta. Ihopiina kesti parisen viikkoa ja oli kyllä inhottava. Jotenkin se kuitenkin meni ohi - olisiko sään lämpenemisellä ja tehokkaalla hoidolla ollut osaa asiaan ja iho on taas normaali valkoinen itsensä. Nyt sitä osaa taas arvostaa noinkin perusasiaa.


Tänään on rv 37+2. Olo ei ole yhtään sellainen, että tässä lähdettäisiin pian synnyttämään, mutta sairaalalaukku on pakattuna muutamaa omaa vaatetta lukuunottamatta ja olen kantanut neuvolakorttia käsilaukussani jo viikon ajan ihan varmuuden vuoksi. Olen nähnyt unta lapsivesien menosta ja mietinkin, pitäisikö siihen mahdollisuuteen varautua jotenkin nukkumaan mennessä.

Jännää ja silti se edelleenkin tuntuu niin kaukaiselta asialta. Tulossa on elämän suurin mullistus ja sen suuruutta ei osaa yhtään ajatella etukäteen. Sitä odotetaan malttamattomina, eikä sitä tajua, että se on edessä jo muutaman viikon kuluttua, ellei jo tällä viikolla! Tervetuloa Okko pieni, äiti ja isi jo täällä odottavat sinua hurjan kovasti!

Kasviaiheita



Keväällä, jo ennen kuin alkaa vihertämään, alkavat nuo kasviaiheiset kankaat näyttämään erityisen hyviltä, vaikka olen kyllä aina muutenkin tykännyt pelkistetyistä kasviaiheista. Normaalisti valitsisin kankaita musta-valkoinen-harmaa -linjalta, mutta kevään tullen vihreätkin alkavat kiinnostamaan, vaikka kotoa ei löydykään mitään vihreää. Pöytäliinalla saisi jo kummasti uutta ilmettä aina välillä - muuten tuo hyväksi havaittu värilinja saa jatkua. Vai olisinko kuitenkin perinteinen ja ostaisinkin jotain näistä tummista kankaista.




Kuvat: Marimekko

Kullankeltaista herkkua




Lisää erivärisiä herkkuja. Eilen oli vuorossa herkkujen ikisuosikki, eli letut. Mieheni paistoi niitä pinon kun vaimonsa pyysi. Näissä letuissa oli mausteena hieman tuoreminttua ja Novelle-kivennäisvettä. Letut nautittiin maatilapuodin kuningashillon ja maidon kera. Tuossa kuningashillossa on mansikkaa ja mustaherukkaa, mikä on juuri sopivan hapan yhdistelmä lettujen seuraksi.