tiistai 23. joulukuuta 2014

karhunen


Pojjaat odottavat jo joulua. Tai no Okko ehkä vähän enemmän, kuin Otso. Vaan eipä sillä, Otso kyllä seuraa veljensä esimerkkiä monessakin asiassa ja tekee asioita, joita Okolle ei vauvana osannut esitelläkään. Pojat viihtyvät hyvin lastenhuoneessa leikkimässä ja Otso on tietysti Okon hienoimman sähköveturin suurin ystävä. Otsolla onkin muutama tavara, joiden perään hän lähtee rakettina; vihreän sähköveturin lisäksi Otsoa kiinnostaa kaukosäätimet ja puhelimet, sekä hoitopisteellä olevat Iittalan Teema-sarjan purkit, joiden kansia voi kilisyttää kivasti. Kaveri on myös veljensä tapaan kunnostautunut johtotehtävissä ja työhuone kaikkine johtoineen alkaa olla vähän huono idea Otsolle.

Otso muuten alkoi jo konttaamaan, viime viikonloppuna. Myös neljä hammasta tuli työstettyä sitä edellisenä viikonloppuna. Kun ne oli saatu läpi, maistui unikin taas paremmin. Ihan niin hyvin, että nukkui Lucia-kirkon läpi sylissä, eikä herännyt edes lauluihin.

Otso, our little fellow, is a very fast boy. It's obvious he's been learning a lot of things from his brother and it's lovely to see how the brothers like to play together in their room. Well, maybe not together, but anyway they enjoy the toys and each others' company while us parents can concentrate on cooking etc.

6 kommenttia:

  1. Kyllä on söpö ja iloinen vesseli. :)
    Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Meillä oli kyllä hyvä joulu! Ja hyvää joulunajan jatkoa sinullekin!

      Hän on kyllä söpö ja tosiaan sellainen pieni aurinko! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No onhan se Otso kyllä juuri sellainen! :)

      Poista
  3. Johtotehtävät! Kirjoitit aikanaan aivan ihanasti Okon sähköhommista, oikein nousi nytkin hymy huulille.

    Kyllä on hienot hampaat pienellä herrasmiehellä, noita kannatti työstääkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain, noilla hampailla kelpaa järsiä! :) Uusia ei ole toistaiseksi ilmaantunut.

      Voi että, Otso on kyllä ihan veljensä veroinen sähkömies. On pitänyt siirtää jo vaikka mitä lamppuja ja jouluvaloja pois hänen ulottumattomiin.

      Poista

Olemme iloisia kommentistasi!